keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joululahjapaperiin käärin ainakin...

..Hiiop!-jumpsuitin, joka on nyt ollut kovin suosittu tuolla facebookin ompeluyhteisöissä. Kaava on maksullinen, ja sen voi ostaa suomalaisesta verkkokaupasta Jujunalta joko .pdf:nä tai valmiiksi tulostettuna, postilaatikkoon toimitettuna. Minä ostin paperiversion, koskapa en omista tulostinta. Kirjastossa käyn tulostamassa sellaisia ilmaisia, parin kaavan juttuja, kuten alushousut, tai pienien osien juttuja, jossa ei tarvitse kaavanosia yhdistellä, kuten pehmoleluja.


Hiiop!- jumpsuitin ompelin meidän kuopukselle, tällä hetkellä 9kk ikäiselle pojalle. Materiaalina on Eurokankaan palalaarista ostettua mustaa, ihanan pehmeää joustocollegea. Vasta ompeluvaiheessa huomasin, että siinä oli muutamia reikiä keskellä kangasta. D: Vasemmassa takakappaleessa reikä on peitetty näppärästi sydämellä. Muut reiät onneksi jäi saumanvaroihin, huh!


 Takataskuista kurkistelee Arendelin nallet. Samoin hupun vuorina nalleja. Täytyy myöntää, etten oikeasti muista tuon nalle-trikoon nimeä, mutta sen on suunnitellut Annika Nykänen. Arendelin nalleiksi nimesin sen nyt, kun joskus facebookin ompeluyhteisössä joku äiti oli prinsessoihin hurahtaneelle lapselleen "kaupitellut" tästä kankaasta tehdyn mekon (pinkkinä) kertomalla, että nuo nallet on Frozenin maailmasta, Arendelin metsissä eläviä jääkarhuja. xD Oli kelvannut! (Enkä ihmettele, kun kyseessä on kuitenkin niin hurmaava kuosi.)


Onneksi kaavan suunnittelija Jenni on tehnyt myös kuvalliset ompeluohjeet jumpsuitille. Meinaan piti vähän pähkäillä tuota vetoketjun ompelua. Vetoketju on muuten tilattu Karnaluksilta Virosta.

Koko on 86cm tässä, koska tuo meidän 9kk pojan jässikkä käyttää jo muutenkin 80-86cm vaatteita. 8kk neuvolakäynnillä pituutta oli 76cm ja painoa vähän reilu 12kg. Jouluna sitten näkee, onko sopiva. No joo, otin oikeasti vähän mittojakin. ;D
 Resori on Noshin mu-va miniraita-resoria, tykkään. Kokeilin myös pelkkää mustaa, pelkkää valkoista ja petrooli-vanilja-miniraitaista resoria, mutta selkeästi paras minusta oli tämä.


Tykkään kokonaisuudesta tosi paljon, ja haalari tulee varmasti käyttöön. Hyvä, jos malttaa Pukin konttiin laittaa pariksi viikoksi...Oho! Jouluun on tosiaan enää pari viikkoa. Tulee kiire ommella ne loput to-do-listalla olevat lahjat!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kankaiden yön ompeluksia

Ostin kankaiden yönä tasan yhden kankaan: Pehemiältä Siskot-trikoota 1metrin verran 13 eurolla +postikulut. Ei paha. Aiemmin ehdin tilailemaan Paapiilta violettia Sammalpolkua ja Herttaista tuoreeltaan, kun väri ja kuviot iski niin kympillä. <3

Kuvien laatu on mitä on, koska ne on kännykällä näpsitty. Missähän meidän oikea kamera on?!


Kaavana on hyväksi todettu Ottobren Peplum (1/2015). Isompi on kokoa 110cm 119cm tytön päällä. Alkuvuodesta olin kaavaan merkinnyt että hihansuut ilman saumavaroja, mutta nyt leikkasin ne saumavarojen kanssa (aiemmissa peplumeissa alkaa hihat olemaan lyhyet, höh!). Silti olisi saanut hihanpituus olla ehkä koosta 116cm. Muuten peplum on mielestäni sopiva.


Pienempi on kokoa 98cm 104 senttisen tytön päällä. Lisäsin toisen helman, koska se selkästi lisää prinsessamaisuutta, mikä on ihan must tälle (pian) 4-vuotiaalle. Alempi helma on n.7cm pidempi. Jos tekisi vielä kolmannen helman, niin sitten tämä kävisi jo mekosta, luulisin.


Rauhallista yhteistä sovituskuvaa ei meinannut saada vasta kun tytöt pysähtyi isin tietokoneelta seuraamaan jotain peliä. :D Tässä näkyy tuon isomman peplumin hihanpituus vielä paremmin.Voi että nää on ihania kankaita!! Mieluisia minulle ja jälkikasvulle.




keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Puuvillaneuloksesta takki tytölle

Noshilta olen ostanut muistaakseni vuosi sitten Hearts-sydänneulosta, joka nyt vihdoin päätyi paininjalan alle. Resori on jotain villasekoitetta, luulisin. Perintönä saatu ilman sen kummempia selosteita siitä, mitä resori sisältää.

Kaavana on Ottobren (4/2011) Slouchy Cardi koossa 110cm. Melkein 6 vuotiaan tytön pituus on 119cm.

Taskut tuotti päänvaivaa, ja päädyinkin tekemään ne vähän omalla tavallani. Toinen onnistui kerrasta hyvin, toinen sitten teki kaikkensa epäonnistuakseen. Lopulta sekin kuitenkin onnistui ihan siedettävästi.
Helppo tasku
Helppo tasku sisäpuolelta


Hankala tasku

  
 
Hankala tasku sisäpuolelta
Muokattu tasku on oikeastaan paikkatasku, ja se on tilavampi kuin ohjeen mukaan olisi tullut.


 Napit on Tiimarista (R.I.P) hamstrattuja.

Tykkään, ja tytärkin tykkää lopputuloksesta. :)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Tyttöjen tunika ja mekot

Kankaiden yö. <3 Edullisempia kankaita alemmilla postikuluilla. Salamatarjouksia, kilpailuja ja yhdessä fiilistelyä. Tällä kertaa ajankohta oli 13.-14.3.2015.





5-vuotiaani valitsi etukäteen Käpyseltä mieleisensä kankaan, Ninjaprinsessaa ja 3-vuotiaani Riivaleita. Molemmat luomua. Siis ne kankaatkin.
 
5-vuotias halusi Ninjaprinsessasta Peplum-paidan (OB 1/2015). Tämä ei ole meidän ensimmäinen Peplum, ja heti tiedettiin että kaava on ihan hitti. Pitääpä postata se ensimmäinenkin jossain välissä.
Nuoremmalla ei ollut tarkkaa vaatimusta, mitä haluaa Riivaleista. Testailin sitten uutta kaavaa. Tai vanhahan se on; On the road (OB 1/2013)- paidasta (98cm) muokkaamalla mekko rimpsuhelmalla. En uskaltanut suoraan Riivaleita alkaa leikkaamaan, joten otin kangasarkustani marinoituneen Keltamarja-luomutrikoon ja yhdistin siihen tilkut sahalaitaa ja tähtiä. Tästä tulikin niin mieluinen, ettei tyttö ole riisunut mekkoa ensimmäisen sovituksen jälkeen. Helma on siis vielä huolittelematta ja langat päättelemättä. Ja aluksi ei meinannut alkaa edes sovittamaan, kun ei muka tykännyt tuosta rimpsusta. :P


Riivaleiden rimpsuhelma on jotain kevyesti laskeutuvaa viskoositrikoota, mitä sattui arkusta löytymään. Sattumoisin oli samaa sävyä.



Mekon taakse tuli pikku-Riivaleita. Tykkään.

Itselleni ostin Vaarallisilla vesillä- ja Dodo- jerseytä. Ne on vielä työn alla. Aioin tehdä niistä jonkin kivan kietaisumekon itselleni, mutta nyt tuntuu että ehkä sittenkin vauvalle bodeja (3 vauvaa kaveripiireihin saatu tämän vuoden ensimmäisten 3 kuukauden aikana), tai miehelle boxereita. En ole enää yhtään varma, mitä noista jerseyistä haluan tehdä!


Synttärilahjanalle

Viime vuoden puolella 3-vuotta täyttävä tyttäreni halusi lahjaksi iiiiison vaaleanpunaisen nallen, jolla on musta nenä ja ilkeät silmät.




Noooh, en minä halunnut mitään painajaisnallea tehdä, joten korvasin ne ilkeät silmät napeilla.

Toiveena nallen koolle oli "Empun kokoinen". Eli se on sellainen iso koira, joka on isosiskon unikaveri. Niimpä saatoin käyttää Emppua mallina nallen vartalolle. Lainasin kirjastosta Nalleverstas-kirjan, jonka avulla piirsin pään kaavan.
Onneksi Eurokankaasta löytyi sopivaa vaaleanpunaista kangasta palalaarista kelpohintaan. Ja voi jestas että tuo on pehmeää! Korvissa ja tassuissa olevaa kangasta ostin pakalta, eikä se ihan halpaa ollut. Varsinkaan kun arvioin tarpeen ihan väärin ja ostin kangasta periaatteessa kokonaisen nallen verran. Pitänee joskus jollekin pienelle ommella valkonen nalle. "Aika tavaran kaupitsee", on joku sanonut.


Täytteeksi laitoin vanhasta tyynystä vanua. Nallen takapuolen kohdalle asettelin puuvillasta ompelemani irrallisen pussin, jonka täytin kuivalla puuroriisillä. Istuma-asento pysyy hyvin. Etutassut täytin melko kevyesti halimisen helpottamiseksi.  Nallen korkeus on n. 50cm, joten nallen syli on tarpeeksi suuri surujen poistamiseen ja turvan tuomiseen.

Nalle on ollut tosi mieluinen, vaikka siltä ne ilkeät silmät puuttuukin. ;D

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesämekkoja tyttösille ja loppukevennys

Olen ommellut viime aikoina paljonkin. Korjannut vanhaa, tehnyt valmiiksi keskeneräisiä ja luonut uutta.
Vietin kesälomani jo toukokuussa, jolloin säät suosi. Ompelin kesäisen mekon esikoisen valitsemasta valas-trikoosta. Minä hölmö luulin että kesällä olisi lämmintä, joten tein lyhythihaisen. Sahalaita-trikoon olen voittanut aiemmin blogi-kisasta.






Kaavan pohjana käytin Ottobren Old Fashioned Beauty 3/2013, joka on tarkoitettu kudotulle kankaalle. Hieman muokaten ja testaten sain aikaan haluamani mallisen kaula-aukon. Normaalisti esikoinen käyttää 116cm vaatteita, mutta mittailtuani totesin, että 104cm kaava riittää. Tytär valitsi itse tuon punaisen napin (jonka joskus lapsena olen tehnyt Cernit-massasta).


Ompelin mekon oikeasti mummuni 80-vuotispäiville, kun tuntui ettei sopivaa päällepantavaa löytynyt kaapista. Piipahdimme juhlapäivän aamuna Ompelutalossa, josta esikoinen löysikin vielä ihanamman napin. Pitihän se sitten vaihtaa. Voi harmi.;D Oli sen verran kiire saada mekko valmiiksi juhliin, että en ehtinyt ottaa enempää kuvia kotona.



Onneksi sää suosi ja saatiin olla lyhythihaisissa mekoissa. Ompelin itsellenikin mekon, mutta postaan sen toisella kertaa.



Toinen mekko onkin sitten käytännöllisempi tänä kesänä. Katsokaa nyt. Pitkät hihat on oltava, tai jäätyy. Tämä mekko on ihan arkimekko, ei mitään tilaisuutta varten tehty.


Pöllötrikoosta olen samaiselle tyttärelle tehnyt viime kesänä bodyn, ja tuolloin harmitti että tein siitä lyhythihaisen, jolloin käyttöaika jäi aika lyhyeksi. Onneksi trikoota oli vielä tarpeeksi jäljellä etu- ja takakappaleisiin. Siihen sopii ihan mainiosti Rings-trikoo (toisesta blogi-kisasta), josta hihat.


 Malli on Ottobren Baby Basics-trikoopaita 4/2011 koossa 92cm. Kaavan olin valmiiksi piirtänyt pari vuotta sitten, ja halusin päästä nopeasti ompelemaan, joten muokkasin vain ko. kaavasta mieluisen. Tai siis oikeastaan saksin vaan mieleni mukaan kaavan ollessa trikoon päällä. :P Muokkauksia tein seuraavasti; jätin olkanapituksen tekemättä, pidensin hihoja, sekä pidensin ja levensin helmaa mekoksi.

Mallini vaan on niin vauhdikas, ettei still-kuvaa tahdo saada. :D  




Ja sokerina pohjalla loppukevennys. Mennään vielä hieman kylmempiin maisemiin.

Ompelin ystävälleni neulatyynyn. Ohje on omasta päästä repäisty. Sattui vahingossa niin, että kerrasta onnistui.


Neulatyynyn pohjana on pilttipurkin kansi, ettei nuppineuloilla tulisi niin piikitelleeksi itseään. Rannekkeena toimiin napinläpikuminauha ja nappi, jolla sen saa aina käyttäjälle sopivaksi. Päämateriaali on huopa. Silmät tein kangasvärillä ja neulalla.



Ompelemisiin!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Söpöilyduo

Täällä ollaan niin hurahdettu pikku poneihin, että tulin hankkineeksi kaavan.


Ensimmäiseksi ompelin oranssin ponin itselleni ja ajattelin että se on Neppari, Sew-and-so, joka saisi toimia muusanani. Vaan kuinka väärässä olinkaan. Tytöt omi sen leikkeihinsä jo kauan ennenkuin sillä oli silmät päässä. Ja näköjään sille tuli vääränväriset silmät, jos pilkkua viilataan. Ja nyt kun jätin söpöysmerkin pois, niin sama poni voi olla vaikka Nepparin lisäksi Hile (Fireworks) tai Scootaloo (G3.5:llahan ei ole siipiä).

Kuva lainattu netistä.
Kuva lainattu netistä.
DeviantArtist LudiculousPegasus


 Oranssi kangas on jotain ohuehkoa tekokuitua jossa on nukkapinta. Nurjalta kangas/neulos on kuin verkkarikangasta. Harja ja häntä on kirpparilta ostetusta paidasta ommeltu (samasta tein myös Monster high-nukelle mekon). Harjaan en laittanut täytettä, kun seurasin ohjetta tarkasti. En varmaan ikinä olekaan seurannut mitään ohjeita näin tarkasti. ;-P Siis ommellessa...


Esikoinen valitsi vihreän ponin värit, siivet, harjan ja hännän mallin. Ja sarvikin sille piti tulla, ja ehdin sen ommellakin. Ehdotin nimeksi Leaf Stormia, ja se olikin tyttären mielestä aluksi ihan ok. (Sen niminen Pokemon näyttäisi olevan olemassa, mutta ei ponia. Näin jälkikäteen piti sekin tarkistaa.)




Sitten se ei enää kelvannutkaan, vaan hän nimesi sen itse Lightning Dustiksi (tyttö lausuu sen itse ihanasti "Laitmin dash"). Ja sanoi että ei sillä ole sarvea. Mieheni (!) tiesi sanoa, että se on oikeasti My little pony - Friendship is magic (Ystävyyden taikaa) sarjassa. Jos olisin tämän tiennyt alunperin, niin olisin auttanut valitsemaan hieman erisävyistä vihreää kangasta.. Noin pieni ihminen kuin 4v. ei ole vielä ihan niin kamalan kriittinen sävyjen suhteen. Ja silmätkin on näköjään toisen väriset. Hyvä tässä raportointivaiheessa huomata tämmösiä asioita, jotka ei aikasemmin häirinnyt.


Kuva lainattu netistä.

Vihreän ponin materiaali on lakanapuuvillaa ja harja/häntä on vanhoista sairaalan verhoista, puuvillaa sekin. Täytteenä ponien jaloissa on (keittämätöntä) puuroriisiä painoa tuomassa ja muuten vanua vanhasta sohvatyynystä (kiitos äiti!). Poni pysyy tosi hyvin pystyssä riisin ansiosta. Siipien tai harjan täyttämisestä ei puhuttu, mutta ajattelin kokeilla ja hyvin toimi. Jos ja kun vielä poneja ompelen, niin laitan kyllä täytettä myös harjaan. Tuo oranssin ponin harja tuntuu vähän lörpöltä, ainakin tuollaisesta joustavasta tekokuidusta ommeltuna. Se ei meinaa pysyä kauniisti käännettynä, vaan pyrkii rullautumaan sisäänpäin. Olikohan selkeästi selostettu...

Näiden kaavojen takia rekisteröidyin etsy.comin käyttäjäksi. Ostin samalla toisen kaavan (makoileva poni), mutta sitä en ole vielä ehtinyt koeajaa. Kovasti tekisi mieleni ostaa myös Prinsessa-ponin, Lapsi-ponin ja Oriin kaavat. Ehkä sitten kun olen saanut sen makoilevan ommeltua.
Yhden ponin mukana tulee useita vaihtoehtoja hännälle, harjalle, siiville ja sarvelle. Niistä voi sitten valita mieleisensä käyttöön.
Kaavat ja ohjeet on luonut Eva Schiffer, jonka löytää etsystä nimellä Valleyviolet.


Erilaiset hännät.


 Lempikohtani ponissa on tämä takapää. Se, miten jalat asettuu joka puolelta niin söpösti. Kawai!


Silmiin ei kaavojen mukana tule ohjetta, ne saa jokainen luoda tyylillään. Minä kokeilin seuraavaa:
 Leikkasin paperista eri kokoisia silmiä ja testasin kutakin vuorollaan ponin päähän. Näin löysin mieluisan kokoiset. Sitten piirsin katoavalla tussilla (ei välttämätön, myös lyijykynä käy)sabluunan avulla valkoiselle huovalle silmän ääriviivat. Sen jälkeen maalasin kangasväreillä mustat viivat ja mustuaisen vapaalla kädellä. Sitten maalasin vihreällä/ punaisella ja neon-pinkillä iirikset. Annoin värien kuivua. Leikkasin silmät irti ja ompelin mustalla ompelulangalla paikoilleen.
Kyllä nämä silmät tietenkin siistimmätkin voisi olla, mutta parasta jälkeä ei voi saada kuivahtaneilla väreillä. :D Toivotaan, että ne kestää kuitenkin lasten leikit.




Joko innostuit?

Thank you, Eva!