keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Teekutsut virkaten

Virkatut liinat ovat kirppislöytöjä.
 Virkkasin esikoiselle 3-vuotislahjaksi (siis jo viime syksynä) tällaisen soman teeastiaston Suuren käsityölehden ohjeilla (SKL 5-6/2012, kesäliite). Oikeasti teekuppeja ja -lautasia on vielä yksi pari, mutta en millään löytänyt sitä kuvaan. Kupit ei oikein meinanneet pysyä muodossaan, kunnes sain vinkin, että kannattaa laittaa pahviympyrä kupin pohjalle, jolloin muoto säilyy. Harmi vaan, että 1,5-vuotiaasta on kauhean kiva kaivaa se pahvi pois tuolta ja pistää piiloon johonkin ihan muualle. Pitääköhän sittenkin virkata "teen pinta" ruskeasta langasta ja täyttää kupit vanulla...



Muffini ja kakkupala on virkattu Suuren käsityölehden ohjeella, joka oli numerossa 2/2011. Kakkupalan virkkaaminen aloitetaan kuorrutteesta, "terävästä" kulmasta. Silmukoita lisätään kunnes pala on tarpeeksi iso. Kulmiin lisätään pari kiinteää silmukkaan, sitten aletaan erivärisillä langoilla kiertää palaa. Ohjeessa neuvottiin, että pohjapala virkataan erikseen ja ommellaan vanulla täytetyn kakkupalan pohjaan. Minä tein kuitenkin niin, että vaihdoin viimeisen värikkään langan (ylemmässä kuvassa pinkki) jälkeen vaalean ruskean ja jatkoin suoraan pohjan virkkaamisen kiinni kakun reunoihin. Ennen sulkemiskierrosta täytin kakkupalan vanulla. Langanpätkät jää kakun sisään, eikä niitä tarvitse erikseen päätellä.

Lankoina kaikenlaisia jämiä; mohairia (tai vastaava), Nalle-lanka, 7 veljestä.. ja paljon muuta mistä ei pysty sanomaan, mitä ne on.

 Muffinin nonparelleina on ompelulangalla ommeltuja välihelmiä (niitä on vissiin liian vähän, kun ei se 1,5-vuotias ole niitä yrittänyt syödä).
Taustalla oleva virkattu liina on jonkun muun käsialaa, kirpparilöytö. Nämä valokuvat olen ottanut jo silloin ensimmäisten kevät-auringon paisteiden aikaan, mutta olivat unohtuneet kansioon...

Kuppi ja tasseli lähikuvassa

 Valkoinen lanka on jotain Novitan puuvillaa, lila lanka kirpparilöytö.


Näihin herkkuihin saa upotettua hienosti ne viimeisetkin langanpätkät, kun kakussa on niin monta kerrosta (jotain 8). Minttusuklaakakun olen koristellut valmiilla satiininauharuusulla (muistiin itselleni: ei kestä pienten lasten leikkejä), vadelmakermakakkua koristaa omasta päästä virkattu vadelma ja mintun lehdet, mansikkakermakakussa on nonparelleja päällä (lasisia välihelmiä, muistiin itselle: ei tosiaankaan kestä pikkulasten leikkejä kun on ihan liian ihanaa pureskella niitä irti. Odottaa kuopuksen kasvamista kaapissa) ja porkkanakakussa on herkullinen voi-tuorejuusto päällinen koristeltuna omasta päästä virkatulla "sokerimassa" porkkanalla.


Teepannun kansi oli pitkään irtonainen, kunnes tajusin että ei se pysy ikinä tallessa. Niimpä ompelin sen sentin matkalta kiinni (ei näy kuvissa kun tein sen kuvien oton jälkeen :D). 

Jossain vaiheessa voisi tehdä vaikkapa huovasta lusikat sopimaan settiin. Lisäksi aion tehdä prinsessakakun, johon ohje on Suuressä käsityölehdessä 2/2012. Sellaista ainakin on esikoisen suunnalta toivottu.

Kerro ihmeessä, jos sait tuosta kakkupalan virkkausohjeesta niin paljon selvää, että pystyit pelkästään sen perusteella virkkaamaan herkkupalan! :D
Millä kaikella sinä olet koristellut virkattuja/ommeltuja kakkupaloja?

2 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja! Minäkin tahtoisin osata, mutta kärsivällisyyteni ei taitaisi riittää tuollaisten virkkaukseen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo herkut olen virkannut pikkuhiljaa pitkän ajan kuluessa. Ehkä parin vuoden aikana. :D Ja ne ovat siis olleet leikeissä jo pidempään.

      Poista